Kulta Katriina höystettynä varsin ihanalla vanilja-kahvisekoituksella porisee kutsuvasti keittiössä - hetki aikaa nollata pää (ja kenties ajatuksetkin).
Tälle viikolle tupsahti kutsu työhaastatteluun. Jos tärppää, hommat alkaa samantein. Päänsisäistä hässäkkää joka suuntaan, mutta päällimmäisenä taitaa olla positiivinen odotus, tyytyväisyyskin.
Jokaisen haastattelun otan ensisijaisesti oppimistilanteena, toki samalla toivoen pestiä itselleni. Näitä alkaa olla takana jo ihan tarpeeksi, kuten samalla myös lukuisia turhia toivoja ja odotuksia. Tosi helppoa sanoa itselleen 'älä nyt odota liikoja, hakijoita on muitakin...'.
Jotenkin hassua, mutta mieluummin menen tällaisiin 'ei-unelma-pesti-mutta-kai-tätäkin-voi-kokeilla' -paikkojen haastatteluihin kuin sitten taas sellaisiin 'tätä-mä-oon-aina-halunnut' -juttuihin. Osaa olla rennompi, oma itsensä eikä sen tulevan vastauksen odotuskaan ole niin sydäntäpysäyttävää.
Ei saa käsittää väärin, tottakai minä seinille hypin jos paikan saan - tai ainakin hymyilen korvasta korvaan. Tottakai minä hyrisen tyytyväisyyttäni, ja annan kaikkeni niin kuin jokaisessa työssä tähänkin asti. Mutta en revi ainoita verkkareitani kielteisestä vastauksesta, tai menetä yöuniani jos viereisen paikan blondi osasi vastata haastattelussa huikeasti paljon paremmin tärkeimpään kysymykseen.
Kahtellaan.
- - -
Kiusaus otti vallan, loikkaan länsisiipeen täyttämään kahvimukini ja palaan bittiviidakkoon kenties myöhemmin.
- Terhi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti