Tämäkin aika koitti?

Minä naamakirjassa? Ei ole tosi... taitaa kuitenkin olla. Olosuhteiden pakosta, väitän; ihmisiä ei löydä saati tavoita nykypäivänä mistään ;)

Näin se on nähtävä

...jälleen yksi vuosi lisää mittarissa, ojennan virtuaalisen Runebergilaisen Sinullekin, ole hyvä:





Ihan tässä alkaa muistelemaan menneiden vuosien syntymäpäiviä, ja pari erityistä heti päälimmäisinä:

1997: Surua. Näin papan viimeksi Joulun jälkeen, ei aivan oma itsensä mutta kuka nyt flunssassa olisi. Nyt tuo flunssaksi luultu on vienyt papan koneiden avulla elämästään kiinni pitämään, uneen josta ei enää kohta heräisi. Ensimmäinen syntymäpäivä kun kuulen äidin onnittelut vain puhelimitse, ja nekin hajamielisesti. 'Juhlitaan sitten vähän myöhemmin'. Sisko antaa äidinkin puolesta lahjan, suloinen koru mutta nykyään en halua sitä nähdäkään.

2002: Uuden elämän kynnyksellä. Asunto jota en kodiksi koskaan sanonut, kokee pikaisen siivousyrityksen. Ovesta tupsahtaa kaksi nuorta tyttöä uteliaina. 'ai sulla on ollut synttärit - juu noista korteista päättelin. Onnea!' Vaivautuneena esittelen asuntoa urheellisesti, vaikea keksiä hyvää sanottavaa - ja sekin johtuu vain omista muistoista. Näyttö on onneksi nopeasti ohi ja tytöt poistuvat - innoissaan, onhan heillä kohta ikioma vuokrakaksio suoraan keskustassa parhaiden bilepaikkojen naapurissa. Parasta on etten edes vielä tiedä että vuoden päästä saan viettää syntymäpäivääni myös oman tyttäreni kanssa... tosin vielä ennen sitä on aivan pian luvassa Suuri Tuntematon ja enkelin vierailu.

Muita en edes muista nyt, vaikka mahtuuhan noita.

- - -

Miltä sitten tuntuu? Ei miltään. Rakkain sanoi aamulla että alan kohta olemaan ensisynnyttäjien keskiarvoiässä - näinhän se on. Pitäisikö aloittaa kierros alusta?

Olen vain niin uskomattoman tyytyväinen, kiitollinenkin. 27 vuotta mittarissa, kolme täydellistä lasta ja täydellisin mies. Paras paikka asua, kotoisa koti (ehkä tosin kohta suurempi). Upea ja haasteellinen työ odottamassa paluutani, ihanat ihmiset siellä ja uudet mahdollisuudet avoinna.

Ei ole vuosikausien opiskeluhikoilua takana, mutta ehtiihän tuota. Olen kuitenkin päässyt siihen mihin olen halunnutkin, pidemmällekin. Elämä on ottamistensa jälkeen antanut aivan uskomattoman paljon, siitä muistan kiittää.

Päivän tähänastinen onnittelujen saldo on oma perhe, lisäksi äiti ja mummo-rakas. Mummo soitti heti aamusta, onnittelut joita aina erityisesti odotan, niin tärkeät. Muutaman päivän päästä saankin vuorostani onnitella mummoa... taidanpa lähettää kortinkin.

Kahvi kupissa lähenee loppuaan ja Pienin ähisee kutsuvasti. Pidä Sinä huolta itsestäsi, aivan erityisesti juuri tänään <3.>