Kotona

Poika <3

29.12. klo 4.52, 3830g 51cm.

Talvi

Lumisade kutsuu uutta Lumen Lasta ihailemaan pyryä, mutta toisella tuntuu olevan niin paljon mukavampaa nykyisessä yksiössään.

Tulethan silti Jouluksi?

Elämä on suloista.

Ei maailma katoa, vaikka aika karkaakin käsistä

Lämpömittari koittaa sitkeästi pitää pakkaslukemista kiinni, mutta häviää armottomasti Ceciliusten kivutessa plussan puolelle. Emmehän menetä kaikkea tuota kinosten määrää, emmehän? Uudet pulkat on jo hyvin sisäänajettu, ei haluaisi haudata niitä kaapin pohjalle ennen maaliskuuta vielä.

Marraskuu kääntyy loppumetreille, ja loppumetreillä hiipii myös Odotus. Vastahan tästä on nelisen kuukautta kun viimeksi ajatukseni tänne ilmaisin, niin kovin paljoa ei ole muuttunut ;)

Lääkäri lupaili tänään Odotuksen jatkuvan vielä hetken, onneksi enää kovin pienen sellaisen. Mistäpä tuosta tietysti tietää, edistyminen voi tapahtua nopeastikin - ja oma kantani on se että 'parempi heti kuin kovinkin myöhään'. Valmiina tässä siis oltaisiin, koko perheen voimin - mutta ennestään jo sen tietää että näillä Pienillä taitaa olla oma tahto niin vahva että saapuvat maailmaan kun huvittaa. Me odotamme, ihan varmasti. Valmiina rakkauteen ensi silmäyksellä, valmiina pieneen tuhinaan ja valmiina tunnelmallisiin talviöihin yhdessä valvoen. Saavuthan hyvissä ajoin ennen Joulua?

Isommat kikattajat kasvavat kohisten, eivätkä lakkaa hämmästyttämästä päivittäin osaamisillaan ja keksinnöillään. Olen niin kovin kiitollinen siitä että saamme olla taas yhdessä Kotona - herätä aamuisin vilkuttamaan Rakkain työmatkalleen, keittämään aamuteetä ja pohtimaan päivän kulkua.

Toki Isommat odottavat jokseenkin kärsimättömänä Pienimmän syntymää - ihanan innokkaat isosiskot. Pikkuveli kuulemma olisi tervetulleempi kuin Pikkusisko ... mutta toivottavasti huolivat kumman tahansa kotiin <3.

Pienin myllää itsekin kärsimättömänä ahtaassa yksiössään, koitan jutella ja kertoa että maailma oikeasti on tutustumisen arvoinen paikka - nyt olisi jo hyvä hetki syntyä.

Mitähän tuo miettii?

Ota talvi ja alkava Joulun aika pehmeästi vastaan, Rakkautta unohtamatta.

Terhi

Ain laulain työtäs tee...

...vaikkei juuri laulatakaan. Iltavuoron viimeinen tunti soljuu hitaasti eteenpäin, vilkas alkupäivä notkahti tietysti taas turhankin rauhalliseksi illaksi. No, toisaalta taas aina ei varmaankaan ole niin hyvä juttu juosta kieli vyön alla. Varsinkin kun ensimmäiset kuusi tuntia vuorosta selkä muistutti kipuilullaan, tekee ihan hyvä ottaa rauhaksiin loppuvuoro. Täytynee aloittaa hillityt selkäjumpat jotta pääsen vielä parin kuukauden kuluttua liikkumaan...

Pienin Pienikin jumppailee jo enemmän, mikä pelkästään hyvä. Selvästi kuitenkin jo nyt huomaa että rauhallisempi tapaus on kuin siskonsa - ainakin vielä tässä vaiheessa. Kaiken kaikkiaan nyt melkoisen mukavassa vaiheessa odotusta eletään, alun väsymykset on voitettu eikä loppuajan ähinät ole vielä ihan lähelläkään. Täytynee ottaa ilo irti :D. Varsinkin jos tässä nyt sitä viimeistä masua kasvatetaan...

Kulunut viikonloppu ei sujunut ihan mallilleen. Sinänsä ei mitään yksittäistä huonoa, käväisin tyttöjen kanssa pitkästä aikaa kunnolla Hämeenlinnassa ja ehdin jopa mansikoita poimimaan. Kuitenkin koko viikonlopun vaivannut ärtymys ja jonkinlainen uupumus painoi mieltä, tulkitsin sen johtuvan pääosin ikävästä ja rankasta kuluneesta viikosta. Rakkain-parka sai osansa kiukuttelusta eilisiltana vihdoin kotiutuessaan, täytynee paikata läheisyysterapialla tänään. Saahan jotain laittaa hormonienkin piikkiin -- saahan?

Palaan näin pikapäivityksen jälkeen puuhiini, alun kuvanäppäisy toissaviikonlopun veneilyreissusta (suora lainaus osoitteesta www.matkan-varrelta.blogspot.com )

Pidä itsestäsi huolta!

Terhi

Kesäinen

Iltalinnut kuulostavat pelokkailta - tai nälkäisiltä. Taitavat olla kevään poikasia, huutelemassa lisää matoja tai ötököiltä pesän uumenista. Pian oppivat että itse täytyy pienenkin linnun eväänsä hankkia, ja pian jo lentää pesästä pois.

Mietin tässä hiljattain omaa pesästä lentoani. Asia oli kai harvinaisenkin pitkään harkittu, kovasti mietitty. En miettinyt niinkään sitä miltä tuntuisi pyörittää omaa arkea, tai sitä miten rankaksi tulisi oman leivän hankkiminen. En pohtinut huonekalujen järjestystä enkä murehtinut siivouspäivien vastuuta. Pohdin kaiholla sitä etten enää tekisi äidin kanssa pastasalaattia futuristisella reseptillä vain meille kahdelle, juoruaisi keittiön pöydän ääressä kaikesta mahdottomasta ja mahdollisesta. Mietin että olin vasta saanut valita minihuoneeni kaapiston oven värit - ja nyt jättäisinkin tuon kaiken taakseni. Miksi sitten lähdin?

Ymmärsin kai lopulta että se oli normaalia elämässä - asioiden taakseen jättäminen. Kaiken täytyi muuttua, maailma pyöri ympäri ja me sen mukana. Huomasin liiankin pian miten elämässä tuli vastaan lisää taaksejättämisiä, lisää pettymyksiä ja suuria muutoksia.

Mutta tuli myös lisää iltoja äidin kanssa kahvikupin äärellä, pohdintoja saunaillan jälkeen ennenkuin kurvasin jäisellä Samaralla takaisin asuntooni - siihen yksinäisempään. Siellä yksinäisyydessäni ymmärsin niin paljon muutakin, ja se teki minusta Tämän Ihmisen.

- - -

Sisko, rakas siskoni - kolmekymmentä vuotta olet jo tämän maapallon päällä elämää viettänyt. Vastahan me oltiin ihan pieniä? Leikittiin muovieläimillä ja tapeltiin huoneen siivoamisesta, tiedettiin kaikki kaikesta ja elämä oli avoinna. Nyt on kaikki niin kovin toisin, vaikka maailma taitaakin vielä olla sama. Sinulla on kiireinen elämäsi rakkaassa työssä ja harrastuksissa, vierelläsi niin kovin sinun oloinen rakkaasi ja pieni valloittava kummihaukku. Minulla oma kiireinen elämäni yhteensovittaen työn ja perheen kuvioita, elämämme kuin kolikon kaksi kääntöpuolta. Pääasia kai että olemme tyytyväisiä, onnellisia?

- - -

Niin, kai sen voi jo kertoa muullekin maailmalle; emme kauaa ole enää 'vain me neljä'. Kolmas Pieni myllää jo itseään hyvin tunnetuksi vatsani suojassa, perhe valmiina vastaanottamaan hänet avosylin ja -sydämin. Joulukuullla on tänä vuonna aivan erityinen merkitys meille, ja kaikilla tärkeää odotettavaa <3

Olen niin kovin tyytyväinen saavutettuun työasemaani, ehdin vallan hyvin näyttämään kynteni ja työskentelemään 'sopivan aikaa' ennen kuin alkaa pidemmän sortin loma. Toisaalta taas kaipaan kotoilua, aikaa myös isompien lasten kanssa - ennenkuin kasvavat lisää.

Tiedän että tulee olemaan taas omat haasteensa jakaa huomiotaan nyt kolmelle, mutta entuudestaan tiedän ettei olemassaolevan rakkauden määrää tarvitse jakaa - se lisääntyy vähintään saapuvan kohteen verran. Ja tulevalla Pienellä on maailman parhaat isosiskot (ja maailman paras isä) huolehtimassa, ehdin vallan hyvin keskittyä koko perheeseen.

- - -

Ajatukseni kääntyivät äskettäin tajuamaan miten nopeasti viimeisimmät kymmenen vuotta ovat kuluneet. Vastahan oli vuosi 1998 - vaikken edes muista mitä silloin tein. Ikää oli hurjat 16 vuotta, maailma taisi tuntua aika suurelta vielä silloin. Aloitinko ammattikoulun tuolloin? Hassua. Joskus sitä toivoo että olisi harrastanut kunnon päiväkirjan pitoa, voisi tosissaan palata ajassa taaksepäin.

Nykyisin menneen muistaa lähinnä perhettään katsoen, viimeisimmästä reilusta kuudesta vuodesta muistan kaiken hyvinkin tarkalleen. Ja tiedän etten koskaan unohdakaan :)


Muistele tänään kaikkea (ja kaikkia) jo unohdettua, saatat huomata jotakin tärkeää.


Terhi

Kesän kynnyksellä

Hiljaisuus ympärillä. Parvekkeen avoimesta ikkunasta pyrähtää ajoittain linnunlaulua ja tuulen puhinaa, muutoin saan kuunnella ajatuksiani.

Paljon riittääkin ajateltavaa, paljon olisi kirjoitettavaa myös tänne. Silti vietän näillä riveillä nyt vain kovin pienen tovin, muu mailma odottaa kärsimättömänä. En tahdo kuitenkaan tämän nurkan jäävän täysin vaille viimeisimpiä kuulumisia, joten sitkeästi rahtaan itseni kirjoittamaan kappaleen silloin ja rivin tällöin.

Jos tuttuun tapaan aloitan kuulumisista työn saralta, ne ovat lähes yksinomaan hyviä. Paikka pykälää ylempää tuli hakuun, ja haastattelujen kautta löysin tieni ylemmältä portaalta. Nyt - huomattavasti vastuullisemmassa ja monipuolisemmassa - tehtävässäni saan pästää sisäisen pomottajani valloilleen ja tuoda omia ideoitani esiin niin että niitä oikeasti kuunnellaan. Olen tyytyväinen itseeni, kyllä.

Se miksi sanoin em. kuulumisten olevan 'lähes' yksinomaan hyviä, johtuu työyhteisön pienistä rypyistä rakkaudesta aika-ajoin. Ei huvittaisi aina puuttua aikuisten ihmisten keskenäisiin kähinöihin, eikä jaksa ymmärtää miksi sellaisia edes syntyy. Mutta se siitä.

Mitä muuhun elämään tulee, kaikki on mallillaan. Pienen myllärryksen elämäämme toi uutinen joka aiheuttaa nyt allekirjoittaneelle hurjaa väsymystä ja ajoittaista huonovointisuutta - tästä lisää myöhemmin. Kyseinen asia on kuitenkin pelkästään positiivinen, ja niin kovin kohdillaan <3

Pienen varjon takavasemmalle luo huoli läheisen hyvinvoinnista, ja toivon niin paljon sitä että asiat järjestyvät ja suojelusenkelit ovat läsnä jokaisen luona. Itse en voi tehdä nyt muuta kuin odottaa, ja se tuntuu turhauttavalta.

Nyt jätän tämänkin pikapäivityksen kesken, ja nollaan hetken ajatuksiani.

Pidä itsestäsi huolta - ja myös Hänestä joka sitä ei kerro tarvitsevansa.


Terhi

i find it kind on funny, find it kind of sad...

Nyt viimekertainen kirjoitus tuntuu hassulta, miten kaikki pyörähti juuri siten kuin pitikin. Sylissä on nyt uusi, aivan ikioma Ystävä; Into (kuva vasemmalla, toim. huom.)

Olemme jo tutustuneet varsin hyvin, toki paljon vielä tuunattavaa kunnes hän on juuri niinkuin pitääkin. Nyt uinuneet kirjoitusprojektit pääsevät uudelleen käyntiin, Wau. Kiitos Rakkain, kun mahdollistit tämän :)

----

Elo jatkuu varsin työntäyteisenä ja mukavan sujuvana kaikin puolin. Tuntuu että asiat järjestyvät pieninä ja isoina harppauksina kerrallaan. Molempien - sekä Rakkaimman että allekirjoittaneen - työkuviot loksahtivat kohdalleen aika yllättäenkin. Varsinkin Rakkaimmalla luvassa suuria haasteita ja upeita mahdollisuuksia, omat tilaisuuteni vielä hetken odottavat nurkan takana. Tyytyväinen olen kuitenkin Tähän Hetkeen myös töiden osalta; hienoa tietää että panostani arvostetaan - ja tarvitaan.

Karkaan nyt hetkeksi (heh) taas toisaalle, mutta palaan juuri silloin kun et osaa sitä odottaa ;)

- Terhi

Aika liitää...

Tiistaiko tänään on? Taitaa olla.

Lainaläppäri tuntuu oudolle kirjoittaa, kai sitä tottuu. Haaveilen omasta, minunnäköisestä kannettavasta Ystävästä, sellaisesta sopivan tehokkaasta ja näppärästä. Vielä täytyy vuorotella Rakkaimman - sekä tietysti neiti 5v:n - kanssa samasta pöytäkoneesta... voit uskoa että vuorot ovat tiukassa ;)

Niin, aika on taas vierähtänyt iiison kierroksen eteenpäin. Neideistä isompi sai viidennen vuosirenkaansa, ja tokihan me juhlittiin. Ihana miten tohkeissaan neljästä kuuteen vuotiaat olivat leikeissä ja touhuissa - kaikilla taisi olla aika kivaa. Katsotaan jos kuviakin saisi toisaalle ;)

Elämä sormustettuna on sujunut edelleen oikein mukavaisesti. Tämä tuli niin sopivaan saumaan, kaikki on vain niin uskomattoman hyvin. Toki pientä sisäistä itsensä etsintää pinnalla, mutta niinhän allekirjoittaneella aina.

The Levy kolahti eilen lopulta luukusta - SMG:n taattua laatua. Puhki jo kohta kulunut, mahtavista mahtavin levy. Lemppariraitana ehdottomasti 'Vieläkö soitat banjoa?' - niin paljon kuin sitä on jo kaikkialla kuullutkin. Vau. Jos kaipaat sohvaunelmointi-kaukomatkailufiilis-piristyttää-itkettää -musaa niin that's music for U!

Työrintamaa on pakko vähän käydä läpi. Uusi vastuu toi lopulta mukanaan myös pienimuotoisen lisän tilipussiin, eihän tässä voi kuin olla tyytyväinen. Vinkattiin myöskin hakemaan heti paikkaa kun ylempi nimike tulee hakuun - kärkipäässä olen jokatapauksessa. Vähänkö tuntui hienolta. Kuka väittää ettei nykymaailmassa huomata enää kunnon panostusta ja osaamista?

...Kerrohan mitä Sinulle kuuluu nyt. Tiedän että hiljaista on ollut puolin ja toisin, mutta unohdetaan kuluneet hetket - aloita ihan alusta ja kerro mitä mietit?

Lupaisinko palata taas pian? Joskus kuitenkin.

- Terhi

Oo-oo-onnekas, ii-ii-iloisa :)

Mistä aloittaisin... vakityöpaikasta? Upeasta Joulusta? Sormuksesta? ?

Asiat vähimmäis-tärkeysjärjestykseen:

Työ
Niin siinä sitten kävi. Viimeisenä jännittäjien joukossa, viimeisenä The Bossin puheilla. 'Noniin, ajateltiin sut sitten vakinaistaa - mitäs sanot?'. Hymyä, ei-saa-vaikuttaa-liian-innokkaalta ja tietysti vastaus; Kyllä. Suuresta porukasta murto-osa sai vakipestin, ja minä siis onnellisten joukossa.

Kun hymy ei ollut vielä seuraavana päivänä kokonaan laskeutunut, kuulin lisää. Sain kuulla kehuja, puhuttiin lisäoikeuksista joita tulossa hurja määrä ja isosta vastuusta. Punastuin vaikken osaakaan.

Nyt sitä ollaan jokseenkin vastuullisemmassa osassa, ei ihan tavan rivityöläisenä vaikkei varsinaisesta ylennyksestä olekaan kysymys. Vielä. Enkä siihen olisi valmiskaan... Aika näyttää - näin on hyvä olla.


Joulu
Juhlista jaloin meni ihanasti niin kuin tiesin odottaakin. Tytöt olivat hassuja jännityksensä ja odotustensa kanssa, Rakkain suloinen ja läheisyys ihanan rauhallista. Oli mielettömän mukava nähdä Äitiä pitkästä aikaa aattona, vaikkakin vain hetken. Upeita, mieluisia lahjoja - niiden joukossa kirja jota odotin ja josta oli pakko jo ahmaista aimo siivu.


Sormus
Upea yhteinen ilta. Hyvä elokuva, hyvää syötävää. Hetki kotona lähekkäin, kirje toisen ajatuksista - kyyneliä. Sanoo 'Me tiedetään että aiotaan olla yhdessä aina. Haluatko näyttää sen muillekin?'. Lisää kyyneliä, voi kyllä.

Täydellisin hetki, täydellisin Rakkain. Kuvaa en laita, kyseessä kuitenkin uniikki - Rakkaimman suunnittelema - sormus.

Häistä on jo puhuttu, päivämäärä ei ole nyt tärkein - parasta on tämä hetki.


Olethan Sinäkin onnellinen?

- Terhi