Suhteellisuusteorioitsemista

Mikä määrää lopulta ihmisessä moraalin, sen määrän ja luonteen? Toiset kun ovat rakkaimmilleen uskollisia vain siksi että 'niin kuuluu tehdä', toiset siksi että rakastamaansa ihmistä ei halua satuttaa, ja kolmannet siksi kun toisen pettäminen on jo pelkästään ajatuksena niin vastenmielinen ettei se tule kysymykseenkään.  Mikä sanelee sen miten asia kenenkin kohdalla menee?


Varsinkin kun nykyään itse elää uskollisessa parisuhteessa joka on alkanut jo kohta kymmenen vuotta sitten, tulee mietittyä toisinaan miksi toisten kohdalla lipsuminen on niin helppoa. Edes oma niin sanottu aiempi elämä vähemmän uskollisena ihmisenä ei aina auta asiaa miettiessä. Itse pistää monet asiat vain sen piikkiin miten paljon nuorempi ja typerämpi silloin oli, miten paljon vähemmän tiesi ja miten vähän sitä arvosti silloin itseäänkin. Jotenkin sitä automaattisesti tulee ajateltua että ihminen kasvaessaan oppii enemmän myös siitä miten itseään ja toisiaan Oikeasti pitäisi kohdella.


Kuulen jatkuvasti erilaisia syy-ja-seuraus -selityksiä, joilla on ehkä hyvä paikkailla omaa repaleista omaatuntoa. Kuitenkin ne kaikki päättyvät tarkemmin analysoitaessa siihen yhteen ja samaan lopputulemaan; ihminen ei itse ole tarpeeksi vahva. Vahvuutta tarvitaan siihen että itse ymmärrät saattaa asiat nykyisessä suhteessa päätökseen, jos kerran yhteistä tulevaisuutta ei ole. Vahvuutta tarvitaan siihen että osaat pitää omasta itsestäsi ja ehjyydestäsi kiinni, kaikkein eniten kun nämä asiat aina satuttavat omaa sydäntä.


Toisaalta koko saarnaaminen ja paasaaminen on täysin yhtä tyhjän kanssa, jokaisen kun pitää nämäkin asiat aivan itse tajuta ja oppia. Kunhan nyt on mukava lätistä ihan vakavastikin :P


Terhi (...ja liikaa kahvia)