...mutten haluaisi olla. Niin monta kertaa päättänyt etten anna vaikuttaa, että uskon silti Sinun välittävän vielä Oikeastikin. Alkaa vain olla vähän turhan vaikeaa.
Eniten sattuu etäisyys. Se kun on toiselle kuin ilmaa, turhan usein ja välillä jatkuvastikin. Tiedän että olen ollut äärimmäisen vaikea kanssaelettävä jo pidempään, ja tahtoisin niin sysätä kaiken vain 9kk:n nukkumattomuuden ja hormonien piikkiin. Mutta turha niitä on syyttää, tiedän täsmälleen miten ajattelet; ne ovat vain tekosyy ja itsensä täytyy pystyä hillitsemään.
Haluaisin vain niin kovasti nähdä millainen itse olet samanlaisessa tilanteessa, ehkä sitten oppisit jotakin.
Sanoin jo aiemmin; tähän ei olisi pitänyt ryhtyä. Sinä kai sen jo ennalta arvasitkin, minä luulin että kaikki voisi olla toisin. Luulin että nyt ymmärtäisit, luulin niin paljon väärin. Mutta tuo kolmas täydellinen pieni on silti Kaikkein Tärkein nyt, aivan niinkuin kaksi muutakin. Jos 6- ja 4-vuotiaat ymmärtävät käsitteen 'äiti on nyt vähän väsynyt', on hassua ettet Sinä sitä ymmärrä. Ehkä johtuu siitä että ovat tätä empaattisempaa sukupuolta.
Niin monta kertaa olen toivonut - pyytänyt - odottanut päästä lähelle. Viereen. Saanut siinä ehkä hetken ollakin, mutta tullut sitten lähes tönäistyä pois huomattuasi ettei se sitten johdakaan mihinkään muuhun. Tämä on loputon kierre, ymmärrän sen nyt: ilman läheisyyttä minä en halua enkä aio haluta Mitään Muuta - sinä taas et 'anna' ripaustakaan läheisyyttä ennenkuin olet saanut myös muuta.
Asiaa on täysin turha perustella fyysisten asioiden valossa, sillä suurin fyysinen tekijä on korvien välissä. Tai sitten ehkä siinä rinnan kohdalla, vasemmalla puolella. Sieltä olet minut tainnut pudottaa jo hyvän aikaa sitten.
Surullisinta on etten voi kuin odottaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti